Reissu 1997
Kareisen Lauri ja minä olemme hiihtäneet Isosyötteen kumpareissa jo vuosia. Joku aika sitten keksimme tasapainotta kesäistä lumetonta elämäämme pyöräretkillä ja ensimmäisen kokeilumielisen polkupyörämaratonin teimme, kuinkas ollakaan, Oulusta Haaparannalle ja takaisin. Matka sujui yllättävänkin hyvin ja paluumatka Torniosta Ouluun, n 120 km, sujui peräti yhdeksässä tunnissa.
Kevään kurkkiessa nurkan takaa vuonna 97 päätimme työstää syksyllä syntyneen ajatuksen pyöräilyretkestä kartalle ja suunnitella mahdollista ajankohtaa, koska Laurin ympärivuotinen ja -vuorokautinen työ eräässä tunnetussa Oululaisessa ravitsemusliikkeessä vaati harvojen lomapäivien huolellista suunnittelua. Alunperin matkan kohokohtana oli länsirannikon suuri ja ruotsinkielinen ylpeys eli Vaasa, mutta ajatuksen kypsyessä päätimme oikaista samantien parisataa kilometriä sisämaahanpäin eli Tampereelle. Reitin piti kulkea aluksi Oulusta Raaheen, sieltä rannikkoa pitkin Vaasaan ja Vaasasta pääteitä pitkin lopulta Tampereelle. Aikatauluja rukkasimme sen mukaan, että päivässä poljettaisiin keskimäärin sata kilometriä, mutta muutama etappi olisi jopa 150km.
Varusteet olimme testanneet jo tuolla mainitulla Habarandan matkalla. Satulalaukut päälle kiinnitettävine reppuineen, makuualustat ja -pussit sekä tietysti pieni mutta kätevä harjateltta olivat kaikki valmiina. Päätin vielä investoida pyörään kaksi juomapullotelinettä ja varvaskoukut, ja kaikki oli valmista.
Lauantai 5.7.1997: Lähdimme matkaan lauantai-iltana. Ajatuksena oli polkea iltahämärässä muutama tunti ja heittää sitten teltta pystyyn jonnekin tien varteen. Maanteillä oli tähän aikaan hiljaista ja juuri sopivan viileää. Poljimme ilta kahdeksasta aamuyöhön kello kahteen ja kävimme hyvin ansaitulle levolle mäntymetsikköön parisataa metriä maantiestä.
Sunnuntai 6.7.1997: Heräsimme teltassa kovaääniseen pärinään: satoja moottoripyöriä oli matkalla Oulaisiin kokoontumisajoihin. Kaksipyöräiset kollegamme olivat seuranamme koko päivän ja vasta iltahämärissä moottoripyöräliikenne hiljeni. Päivällä saimme ensimmäistä kertaa tuta suomalaiselta kesältä: sadekuuro iski niskaamme. Laurilla sentään oli kunnolliset sadevarusteet, mutta minä olin ottanut mukaan vain kevyen kertakäyttötakin, joka ei kyllä puuskaisessa tuulessa ja rankkasateessa kauan kestänyt. Onneksi olimme kohtuullisen asutulla ja tasaisella seudulla sateen yllättäessä ja pääsimme hengähtämään alikulkukäytävään. Hetken aikaa mietimme tuulen suuntaa ja pilvien liikkeitä, kunnes sisuunnuimme ja lähdimme polkien sadetta karkuun, ja se onnistui. Aamuyöstä löysimme ideaalisen ja peräti kuivan leiripaikan, johon purimme varustuket pyörän päältä.
Maanantai 7.7.1997: Leiripaikka oli päivänvalossa kertakaikkiaan upea: P-paikka, järvi viiden metrin päässä, huussiin vain sata metriä, hiljainen tie, kuiva ruokapöytä, lehtipuut suojaamassa telttaa. Matka kuitenkin jatkui. Olimme suunnitelleet yöpyvämme leirintäalueilla, mutta niitä on polkupyörällä liikuttaessa kohtuullisen harvassa, joten jatkuvalle lihastyölle tärkeä vesi oli loppumassa heti aamusta. Lähimmälle huoltoasemalla tai kauppalle oli matkaa liian paljon, joten pistäydyimme maalaistaloon hakemaan täydennystä. Lappajärven ympäristöä oli lämpimänä kesäpäivänä mukava polkea, mutta parin päivän armoton hinkkaaminen alkoi jo tuntua lihaksistossa, joten jäimme siestalle erään huoltoaseman pihanurmikolle nauttimaan viileästä kesätuulesta ja nakkisopasta - ja ruokalevosta tietysti. Tauosta huolimatta olimme iltaan mennessä harpponeet kartallakin jo viitisen toista senttiä, vaikka hämärällä asfaltilla tiehulluus oli päästä kylmästä järjestä voitolle, kun virittelimme omia marssilauluja ja sadattelimme hyttysiä. Puolenyön paikkeilla saavuimme jollekin paikkakunnle, jossa matkamiehen helpotus houkutteli ja heittäydyimme huurteisille. Oli siihen aihettakin, sillä olimme sen verran aikataulusta edellä, että tiistai-iltana olisimme ilman haavereita perillä Tampereela. Haaveilut sikseen ja tien päälle! "Tänä yönä on jo pakko päästä leirintäalueelle, ainakin suihkuun ja porsliinille!" Näin voisi lyhentää kahteen lauseeseen yöpolkijan ajatukset aamuyöstä. Onneksi maantiekartan merkinnät pitivät kutinsa, ja jo kolmannella yrityksellä eksyimme toimivalle leirintäalueelle - suihkuun!
Tiistai 8.7.1997: Viimeiset sataviisikymmentä kilometria olivat enää muodollisuus. Niinhän sitä luulisi! Aamulla oli miellyttävä herätä lämpimään kesäpäivään, mutta siihen se mukavuus sitten loppuikin. Keskipäivän jälkeen iski saderintama Etelä-Pohjanmaalle, ja se kasteli kuivien peltojen lisäksi muutaman fillarinistin. Virroilta Näsijärven länsipuolelta Tampereelle vievä tie muistuttaa pinnanmuodoiltaan lähinnä Savoa ja Pohjois-Karjalaa, joten kylmän hikinen ylämäki-alamäki-isompi ylämäki -urakka oli edessämme kuin Keski-Euroopan Alpit konsanaan. "Näytä, Lauri, harmaa kivi! Mennäänkö läpi?" Tästä kaikesta sisuuntuneina unohdimme tankkauksen lähes kokonaan ja viimeiset viisikymmentä kilometriä sotkimme urheilujuoman ja ärräpäiden voimalla. Kaikki vaikeudet tuntuivat kasaantuvan viimeiselle päivälle, sillä eräässä alamäessä sivulaukussani ollut ruuvimeisseli lävisti laukkuni pohjan ja talttapää jäi rätisemään takarenkaan pinnojen väliin. Onneksi olimme vasta mäen huipulla eikä vauhtia ollut vielä yli 40 km/h, mutta tilanne kuitenkin säikäytti. Kaikesta huolimatta pääsimme perille, ja Laurin isovanhempien mökillä eräässä Näsijärven saaressa oli pöytä koreana ja sauna lämpimänä, eikä voiton tunnetta voinut latistaa mikään!
Keskiviikko 9.7.1997: Kuinka nuoret opiskelijapojat vastaavat isäntien vieraanvaraisuuten? Klapitalkoilla tietenkin! Keskiviikkopäivän teimme mottitöitä ja illalla suuntasimme pohjoiseen menevälle junalle - tällä kertaa autolla.
Any comments about this page??
Back to hobbies.
Back to the front page.
